Koirien loishäätö

Pennut

Koiranpennut tulee madottaa 2, 4, 6, 8, ja 10 viikon iässä. Samalla lääkitään myös pentujen emä. Tämän jälkeen matolääkitys annetaan pennulle 1 kk välein puolen vuoden ikään asti tai vaihtoehtoisesti tutkitaan ulostenäyte 3 ja 4 kk iässä, jotta nähdään onko lääkitystarvetta. Matolääkkeenä tulee käyttää sukkulamatoihin, erityisesti suolinkaisiin tehoavaa lääkettä esim. Flubenol, Axilur, Welpan tai Canex. Matolääkkeitä voi ostaa klinikalta potilaskäynnin yhteydessä ja apteekista ilman reseptiä.

Aikuiset koirat

Perinteisesti matolääkitys on annettu koirille kaksi kertaa vuodessa eli myöhään syksyllä, kun maa on jäätynyt ja keväällä. Uudempi ohje on korvata aikuisten koirien rutiinimatolääkitykset ulostetutkimuksilla, jotta tiedetään onko tarvetta lääkitykseen. Tutkimus tehdään vähintään kerran vuodessa, nuorella koiralla tiheämmin.

Ulostenäyte loistutkimukseen

Ulostetta kerätään kolmena peräkkäisenä päivänä noin teelusikallinen samaan purkkiin, säilytetään jääkaappilämpötilassa (ei saa jäätyä) ja toimitetaan klinikalle alkuviikosta. Näytteenottopurkkeja saa klinkalta.

Metsästävä koira

Metsästyskoirille tulee antaa hirviekinokokin varalta heisimatoihin tehoava (pratsikvanteli tai epsipranteli) lääkitys ennen metsästyskauden alkua ja kauden päättyessä esim. Drontal, Dolpac, Cazitel, Milpro, Milbemax tai Veloxa. Koirille ei tule syöttää hirven eikä porojen keuhkoja ja sisäelimiä raakana. Kaikki koirat, jotka saattavat päästä syömään raakoja sisäelimiä tulee lääkitä 1 kk välein koko metsästyskauden ajan. Ekinokokki ei juurikaan aiheuta koiralle oireita, mutta se voi tarttua koiran ulosteesta ihmiseen ja on ihmiselle hengenvaarallinen.

Tiineen koiran loishäätö

Narttu on hyvä madottaa jo juoksun alussa ennen astutusta. Tiineelle nartulle tulee antaa matolääkitys 40.- 42. tiineysvuorokauden aikaan suolinkaisiin tehoavalla lääkkeellä esim. Axilur kolmen peräkkäisen päivän kuurina. Nartun elimistössä lepotilassa olevat suolinkaisen toukat aktivoituvat tiineyden 40. vrk:sta alkaen. Toukat siirtyvät istukan ja maidon välityksellä pentuihin. Emän madotuksilla voidaan vähentää pentujen suolinkaistartuntoja, mutta suolinkaisen elinkierto on sitkeä ja käytännössä pikkupennuilla on lähes aina matoja. Emo ja pennut tulee madottaa pentujen ollessa 2 viikon ikäisiä ja sen jälkeen 2 viikon välein 10 viikon ikään asti, ks. yllä oleva ohje pentujen madotuksesta.

Matkustava koira

Matkailevan koiran lääkitys toteutetaan kohdemaan loistilanteen mukaan. Omistajan kannattaa selvittää loislääkityksen tarve ja toteutus hyvissä ajoin ennen matkaa. Heisimatolääkitys myyräekinokokin varalta Suomeen palattaessa tulee toteuttaa Eviran ohjeiden mukaan:

Lemmikki mukaan matkalle - Mitä tulee muistaa ?Usein kysyttyä ekinokokkilääkityksestä